Viikonloppuna oli ihanat ilmat, istuin parvekkeella pistelemässä. Tänään suunniteltiin aamukahvitreffejä ystävän kanssa parvekkeelle, mutta viikonlopun ihanat ilmat väistyivät sateen, tihkun ja kylmän tieltä:
pilvinen päivä
Ulos ei viitsi mennä palelemaan, joten sisällä voisi viihtyäkin tekemässä käsitöitä. Viime viikko (ja rehellisesti sanottuna koko kevät) on mennyt ihan haahuillessa: ideoita on vaikka muille jakaa, mutta mikään ei valmistu, mikään ei huvita, kyllästyn ihan kaikkeen ja mieluummin luen taikka siivoan parveketta taikka istutan kukkia, kuin neulon. Yksi syy on selvästi se, että kaipaisin vähän parempaa työtuolia - sohvanmutkassa kipeytyy selkä ja keittiön tuolit on liian kovia ja suoraselkäisiä. Meillä ei ole nojatuoleja, joten täytynee alkaa pienimuotoinen painostus Karviksen suuntaan, jotta saisin semmoisen työtuoliksi :) Mutta kyse on isommasta jutusta kuin vain työtuolista, kun vaan keksisin, että mistä kiikastaa.

Aiemmin talvella pääsin jopa siihen pisteeseen, että tein yhtä juttua vaan kerrallaan. Hmh, no, tilanne on nyt ihan toinen:
ufoja
Cablenet-sukkien alku typistyi jokin aika sitten totaaliseen turhautumiseen. Sukkaa neuloessa ei voi tehdä mitään muuta, koska koko ajan täytyy keskittyä. Lanka on tosin aivan ihanaa, ja kuviot kivoja, joten itseä vaan niskasta kiinni, kai. Urban Aranin kanssa lanka luonnollisesti loppunee kesken, joten sen siirrän suosiolla odottelemaan Knitpicks-tilausta. Tilaan lisää lankaa, ja neulon eri värierän langan vartalokappaleen alaosaan, josta se ei ehkä näy kauhean hyvin. Ja Leskenlehtipaidassa on takakappale melkein valmis, kun jumitin olkapäiden sommitteluun. 2,25 mm:n puikot eivät kyllä edistä ripeätä valmistumista.

Suurin syy ufoutumisepidemiaan on kuitenkin tilaustyössä, joka pitäisi saada ensi tilassa postiin. Tätä on siis pistelty pienen raivon vallassa yömyöhään, ja oikein kivan näköinen on tulossa. Malli on oma, ja muistuttaa suuresti juhannukseksi 2005 pisteltyä kuorta, joka on toki mallin pohjana, mutta muutin värejä ja lisäsin taustan kokonaan. Tämä on nyt pinta-alan puolesta puolivälissä, mutta veden ja taivaan pistely sujuu nopeammin kuin tuon mökin ja puun, koska värinvaihtoja on vähemmän, alueet suurempia ja osa pistoista on vain puolikkaita ristipistoja. Täytyy löytää itsestään se selkärankakin, niin näette tämän tällä viikolla valmiina, ennen kuin se lähtee tilaajalle.
suomimaisema

Semmoista tänään. Nyt menen tutkimaan, miksi blogeissa on silmien kuvia tänään ;)

5 comments:

maikku said...

Suorastaan ihan pikkuisen alkoi hymyilyttää tuo "en saa mitään aikaiseksi", kun muistelen niitä noin kuuttasataa miljoonaa neuletakkia, -paitaa, sukka- tai tumppuparia, pipoa ja muuta asustetta, jotka olet kilkutellut valmiiksi. Toisaalta tottahan se on, että sekin on suhteellista, mikä on paljon ja mikä ei.

Täälläkin on huono ilma: sataa räntää. Toisaalta minä makaankin täysin petipotilaana sisällä joka tapauksessa ja kenkku sää pelkästään vähän lohduttaa.

Pikaista loppua neulelamalle!

Tuulia said...

koukuttaja: no näin jälkikäteen luettuna toi teksti kuulostaa vähän masentavalta ;D kommenttisi piristi, onhan sitä tosiaan tullut saatua aikaiseksi kaikenlaista, mutta jotenkin sitä ei itse huomaa kun UFOt vaan notkuu nurkissa ;) Ja totta on, että "paljon" on toki suhteellista.

Kiitos kommentista ja pikaista paranemista sinne :)

Anonymous said...

Aivan ihana tuo maisema - kyllä olet taitava suunnittelija!

Anonymous said...

Hi sock pal! Your knitting is lovely. Its nice to see that you also enjoy cross-stitch. Besides sock knitting, cross-stitch is my other passion. I ordered some yarn to make your socks the other day, and I think it will suit you perfectly.

Tuulia said...

Ooh! this is mighty exciting! How wonderful, that my pal also likes cross-stitching :)

Wonderful to hear from you, whoever you may be :) August seems to be so far away ;))